Tietoa meistä
Sähköautotukku tarjoaa uudenveroisia takuunalaisia sähköautoja sekä näiden oheistarvikkeita asiakasystävälliseen hintaan. Toimintamme perustuu positiiviseen asiakaskokemukseen ja vahvaan asiantuntijuuteen. Vahvuutenamme on intohimoinen suhtautuminen sähköautoihin, sähköautomarkkinoihin ja autojen sekä oheistarvikkeiden ominaisuuksiin.
Innostunut sähköautokaksikko
Moi! Olemme Henri ja Misha, sähköautoihin hurahtaneet pedagogiikan, opinto-ja uraohjauksen sekä oppimisympäristöjen asiantuntijat. Yhteinen kiinnostus sähköautoihin alkoi vuonna 2018 molempien asuessa Länsi-Uudenmaan pääkaupungissa Lohjalla. Lukuisat lounastaukojen aikana käydyt keskustelut saivat molemmissa ajatuksen jatkossa tehtävästä yhteistyöstä kytemään jo tuolloin vaikka kiinnostuksen kohteina oli myös koulumaailman ihmeellisyydet, talous ja erilaisten asioiden optimointi. Asuinpaikkakunnan vaihdon jälkeen eräänä kauniina kesäpäivänä Lohjanjärven hiekkarannalla se sanottiin ääneen ”Entä jos toisin sähköauton ulkomailta?”
Muutama vuosi myöhemmin on ilo huomata, että olemme saaneet lukuisia yhteistyötahoja, uskomattoman suuren määrän tietoa ja ymmärrystä sähköautomarkkinoista sekä puhtaasta intohimosta syntyneen yrityksen vuosia kyteneen yhteisen kiinnostuksen ympärille.
Meille tärkeintä on löytää asiakkaita hyödyttävät ratkaisut sähköautoihin ja oheistarvikkeisiin liittyviin tarpeisiin. Työskentelemme innolla ja asiantuntemuksella tätä kohti.
Tiimi
Sähköautoasiantuntijamme

Henri Huovinen
henri@sahkoautotukku.com

Misha Lindvall
misha@sahkoautotukku.com